Tekijästä

Kiroilevan siilin luoja, Milla Laitinen (ent. Paloniemi), on vuonna 1983 syntynyt graafinen suunnittelija, sarjakuvataiteilija, kuvittaja, opettaja, muusikko ja ponifarmari. Hän asuu Kouvolan Sippolassa yhdessä aviomiehensä Karri Laitisen, 7 pienen hevosen ja 3 kissan kanssa. Laitiset pyörittävät kotonaan Hevostaidekeskus Ponifarmia, joka tarjoaa mm. taiteilijaresidenssimajoitusta, hevostaidevierailuja ja kurssi-, sekä leiritoimintaa. 

Milla on piirtänyt sarjakuvia niin kauan kuin muistaa. Jo lapsena hän askarteli omia, kopiokoneella kopioituja eläinlehtiä, joita hän kauppasi lähipiirilleen ja postitteli kirjekavereilleen.

Millan sarjakuvia julkaistiin myös satunnaisesti Jalasjärven paikallislehti Kunnallissanomissa, sekä Ilkka-lehdessä (Milla mm. voitti sarjakuvakilpailun vuonna 1996). Aiheet käsittelivät pääosin hevosia ja muita eläimiä. Esikuvia oli vähän, mutta yksi idoli oli (ja on) ylitse muiden: Hevoshullu/Min Häst -lehden sarjakuvapiirtäjä Lena Furberg. Suuresti Millan piirtämisintoon vaikutti myös suomalaisen sarjakuvan ”grand old man” Veikko ”Joonas” Savolainen, joka ohjasi Jalasjärvellä sarjakuvaleirin Millan ollessa 8-vuotias. Hän kannusti Millaa jatkamaan ammattilaiseksi asti. Ensimmäinen suuremmalle yleisölle esitelty sarjakuva julkaistiin Ilta-Sanomien Kuukauden kotimaisena vuonna 2002 (”Pertsa”, käsikirj. Mirko Paloniemi).

Siilin lisäksi Millan muita tunnetuimpia sarjakuvia ovat muun muassa kissa-koira-aiheinen Tassutellen, joka julkaistiin albumina vuonna 2007 (Sammakko). Omaelämänkerrallinen sarjakuvablogi En vaan osaa! ilmestyi netissä vuosina 2006-2020, jonka merkinnöistä on julkaistu koostealbumit vuosina 2008 ja 2010 (Sammakko). Vuonna 2015 julkaistiin päiväkirja-albumi 112 osumaa (Arktinen Banaani) ja sille jatko-osa Laastari v.2024 (Täysi Käsi). Milla on tehnyt myös haikeahkon, lapsillekin sopivan interaktiivisen sarjakuvakirja Kettu ja minä v. 2009 (Sammakko). Koira-aiheinen sarjakuva Veera&minä tuli tunnetuksi Lemmikki-lehden sivuilta 2008-2012, ja niistä julkaistiin samanniminen albumi 2013 (Sammakko).

Milla on piirtänyt lisäksi sarjakuvia lukuisiin eri lehtiin, esimerkiksi PAM-lehteen Aina Oikeassa -nimistä sarjakuvaa, Minna-kissaa Pelastakaa Lapset ry:n lehteen ja Ovela Olento Anselmia Vinski-lehteen. Lisäksi hänen sarjakuviaan on julkaissut mm. Sunnuntaisuomalainen, Aku Ankka, Karvinen, Fingerporilainen ja Sarjainfo.  Millalla on julkaisulistallaan myös lukuisia omakustanteita, sekä Lempo-kustantamon julkaisema Maailman Komein Karhu. Uusia sarjakuvia ja hahmoja syntyy jatkuvasti. Milla on ollut mukana myös lukuisissa antologioissa, sekä toimittanut itse antologiat Sarjakuvakeittokirja (2010),  Sarjakuvakeittokirja 2 (2012), sekä Höh!…ja muita sarjakuvakertomuksia lapsille (2012).

Kuvittajana Milla tunnetaan lukuisista töistään mainoksissa, oppi- ja lastenkirjoissa, sekä muissa julkaisuissa. Näkyvimpiä kuvitustöitä ovat olleet esimerkiksi Kiroilevan siilin sukulaishahmo Kiroileva Hiili. Milla on kuvittanut lastenkirjoja, kuten Kerrostaloponi Kemppainen ja Supersomeponi Kemppainen (Karisto, 2021 ja -22, kirj. Päivi Lukkarila), sekä
Herra Kraa ja Pah Sanasammon jäljillä (Reuna, 2025, kirj. Olli Sarpo). Aikuisempaan makuun tehtyjä kuvakirjoja ovat olleet Lennart (Like, 2015, kirj. Katja- ja Peik Lehtonen), sekä Edestä- ja takaapäin – Seksipalindromeja (2020, Täysi Käsi, kirj. Simo Frangen).

Joulukuussa 2019 Milla toteutti pitkäaikaisen haaveensa, ja hankki oman hevosen, jonka myötä uusin innostus onkin ollut paluu hevosaiheisten omaelämänkerrallisten sarjakuvien pariin. Sittemmin hevosia tuli lisää ja Milla perusti Ponifarmin Tampereen Teiskoon. Syksyllä 2023 Milla muutti hevosineen Kouvolan Sippolaan, jossa hän nykyisin yhdessä puolisonsa kanssa tarjoaa hevostaidekeskuksella vierailijoille kokonaisvaltaisia hyvän mielen hevoselämyspalveluita ja julkaisee myös hevosaiheisia sarjakuviaan ym heppataidetta instagramissa ja facebookissa. Lisätietoja myös nettisivuilla: https://ponifarmi.com/

Koulutukseltaan Milla Laitinen on graafinen suunnittelija (medianomi amk, EVTEK muotoiluinstituutti 2007). Sitä ennen hän opiskeli Jalasjärven lukiossa, sekä Kauhajoen evankelisessa opistossa graafisen suunnittelun linjalla. Lisäksi Milla on opiskellut nykytaidetta Taidekoulu MAAssa 2013-2016, sekä hevospalvelujen tuottamista Harjun oppimiskeskuksessa 2024-2025. 

Tuottelias Milla on työskennellyt yrittäjänä vuodesta 2006 alkaen. Yrityksen nimi on Kiroileva siili Oy. Milla ja puolisonsa Karri perustivat myös yhteisen taide- ja elämyspalveluihin keskittyvän yrityksensä, Halittu Kaaos Oy:n, 2026. Yritystoimintaan kuuluvat Kiroileva siili sarjakuvien, ja siihen liittyvien oheistuotteiden, lisäksi mm. livepiirtokeikat, kuvitukset, logot, pienet taitot, muotokuva- ja karikatyyripiirrokset, etiketit, julisteet, sekä erilaiset työpajat, esiintymiset, lavarunous ja retrokaraokekeikat. 

Laitinen on ollut mukana lukuisissa näyttelyissä, niin omissa- kuin yhteisnäyttelyissä ympäri Suomen, sekä jonkun verran myös ulkomailla.

Milla on tehnyt myös musiikkia: Omia kappaleita ukulelen säestyksellä nimellä #moimäoonmilla. Häneltä on tulossa myös runokirja.

Parhaillaan Milla ja Karri ovat perustamassa Kouvolan keskustaan, osoitteeseen Kouvolankatu 1, Kiroileva siili – piirros- ja sarjakuvamuseota, sekä myymälää. 

Yhteys: milla(at)kiroilevasiili.fi

Muita töitä: Instagram – millasartandstuff + facebook Milla´s art  ja Kuvittajat-portfolio.

Hevosjuttuja: Instagram ponyfarmlife , https://life-is-a-pony-farm.com/

Sarjakuva-albumeita myynnissä: https://www.sarjakuvakauppa.fi/siilishop